Steel Valknut sormus - Teräs

Valknut: Tuuli huojuttaa ikiaikaisia mäntyjä ja kuusia. Metsästä kuuluu pöllön huhuilua. Nuotio risahtelee. Neidon soikeat mekon soljet kiiltävät tulen loimussa. Hän sulkee silmänsä ja odottaa. Äkkiä pimestä kuuluu nopea risahdus. Neito avaa silmänsä. Hän syttää soihdun villieläimen varalta, ja osoittaa sillä metsäreunaa: “Kuka siellä?”, hän huutaa. Risahdukset tulevat lähemmäs ja lähemmäs. Sitten nuotion valopiiriin astuu mies. Neito tunnistaa heti viitan, letitetyt viikset sekä paikallisen nahkurin nyörittämät kengät. Hän antaa soihdun pudota kädestään ja juoksee miehen syliin: “Olet palannut!” Myöhemmin illalla, kun mies on kertonut kaiken Harald Sinihampaan rajavesistä, meren vihaisista tuulista ja valloitettujen luostareiden rikkauksista, hän pyytää neitoaan sulkemaan silmänsä ja kiertää tämän taakse. Mies siirtää pitkät kutrit pois kaulalta ja avaa nyrkkinsä. Nyrkistä vapautuu koru. Mies kietoo sen neidon kaulalle. Korun hopea on lämmennyt miehen kädessä, ja tuntuu miellyttävältä iholla. Mies sanoo: “Ota vastaan tämä koru, kaatuneiden muistoksi sekä meidän yhteen valittujen liitoksi. Kun kannat sitä rinnallasi, kannat rinnallasi rohkeutta, totuutta, kunniaa, uskollisuutta, kuria, vieraanvaraisuutta, itseriittoisuutta, tuotteliaisuutta sekä selviytymiskykyä.” Nainen kääntyy, ja näkee miehensä rinnalla samanlaisen korun. Ja he istuvat nuotion äärellä aamuuun asti, kunnes nuotio hehkuu punaisina kekäläinä, pöllön huhuilu loppuu ja taivaarannasta nouseva aurinko ajaa tähdet pois taivaalta.