Algiz Axehead kaulakoru - Teräs

Alennushinta39,95 €
Kirjoita arvostelu
| Lähetä kysymys

Algiz on merkki jonka uskottiin suojelevan kirouksilta, tunkeilijoita ja muilta ulkopäin uhkaavilta vihamielisiltä voimilta. Yksi oletus on on että kyseessä on hirven sarvet, puskemaan valmistautuva hirven pää tai sormet harallaan oleva suojeleva ja siunaava käsi. Ei siis ollut tavatonta että riimuilla koristeltiin myös aseita tuomaan onnea ja varjellusta taisteluissa. Thorin Vasara: Sotalaiva odottaa. Soturikuningas miehineen istuu puoliympyrään kylän sokean tarinankertojan ympärille. Kuningas ottaa kaulaltaan Thorin riipuksen ja ojentaa sen tarinankertojalle. “Kerro meille Thorin, Odinin pojan kamppailusta, jotta mieheni saavat rohkaistusta.”, kuningas sanoo. Tarinankertoja tarttuu koruun ja sulkee silmänsä. “Minä näen kaiken uudelleen ja kerron niin kuin tapahtunut on. Thor, Odinin poika, seilasi näitä meriä miestensä kanssa. Heidän laivansa saavutti avomeren, ja laineet kävivät suurten käräjäkivien korkuisina. Yhtäkkiä taivas tyyntyi ja samoin meri ja meren aallot. Meri oli kuin vasta puhelluttua lasia. Sitten kaikkialla kiehui, aurinko pimeni ja meren syvyyksistä nousi esiin Midgårdsormen, suuri käärme, joka kietoi valtaisan ruumiinsa laivan ympärille. Miehet tarttuivat pelottomina miekkoihinsa, mutta kaikkein pelottomin heistä oli Thor, joka tarttui vasaraansa Mjölneriin. Tarttuessaan aseeseensa Thor huusi voimasanoja, ja äkkiä taivas tummui ja kaikkialla salamoi, ja kaikki taivaan ja myrksyn voimat olivat hänen, Thorin vallassa. Suurella ukkosen voimalla Thor löi käärmeen ja teki sen nahkasta miehilleen panssarit. Thorin voima on tässä korussa. Kanna sitä ylväästi ja pelottomana.”

  • Toimitusaika vain 1-3 päivää
  • 30 vrk ilmainen vaihto ja palautus
  • Kotimainen verkkokauppa est. 2011
  • 5% bonus jokaisesta tilauksestasi

Riipuksen yläosassa Algiz-Riimu. Riipus sekä ketju on valmistettu kestävästä 316L Teräksestä.

Riipuksen mitat:

  • Korkeus: 4,3cm
  • Leveys: 2,9 cm
  • Paino: 17 g
  • Materiaali: 316L Kirurginteräs
  • Riipuksen lenkistä mahtuu 0,6 cm paksuinen ketju

Ketjun mitat:

  • Paksuus 3 mm
  • Pituus: 55cm

Riipus ja ketju toimitetaan uniikissa Northern Viking Jewelry®-Juuttipussissa. Korun mukana toimitetaan pieni vihkonen jossa esitellään Northern Viking Jewlery®-koruja ja korujen tarinoita.

Asiakasarvostelut

Minun kokoni?

Kun syötät omat mittatietosi ”Minun kokoni?” kohtaan, suosittelemme sinulle sopivaa kokoa.

Mitta oppaamme perustaa suositukset mittauksiin ja mieltymyksiin verrattuna tuhansiin vastaaviin profiileihin.

Koska tuotteiden mitoituksissa on kuitenkin eroja eri merkkien ja tuotteiden välillä, suosittelemme lämpimästi käyttämään ”Minun kokoni?” -työkalua.

Toimitamme nopeasti ja perille asti

Tilauksesi lähtee matkaan samana tai seuraavana arkipäivänä, kun olet tehnyt tilauksesi. Pakettisi toimitetaan valitsemallasi toimitustavalla, joko Matkahuollon tai Postin kyydissä. Toimitusaikamme on yleensä 1-3 arkipäivää.